Kurkota ylöspäin

kirjoittaja

in

”Lopultakin sinä ymmärrät aloittaa, sillä olemme olleet valmiina jo pitemmän aikaa. 

Kurkota ylöspäin, avaruuteen, tähtiin, kuihin ja lukemattomiin planeettoihin, jotka ovat ympärilläsi. 

Kurkota korkealle, nouse varpaillesi, venytä kehosi täyteen mittaan.

Kaikki se ääretön kauneus on jo sinun.

Huomaatko kauneuden?

Huomaatko sen?

Katso tarkaan,

hengitä se itseesi, anna vain kaiken virrata.

Sillä sinä olet osa tätä ääretöntä, iätöntä kokonaisuutta.

Sinä olet se!

Uskomatonta!

Kurkottamalla kaukaisuuteen tuletkin lähemmäksi itseäsi.

Venyttämällä ruumiinsa pitkäksi tuleekin lähemmäksi kotia.

Unelmoidessa kaukaisista galakseista palaakin itsensä ääreen. 

Loputon kauneus olet sinä.

Iätön ja ääretön tulee todeksi sinussa.

Kurkottamalla korkeuksiin näkeekin lähelle.”

– Annika Vistbacka 2020


Oma luovan kirjoittamisen aloittaminen ajoittuu samoihin aikoihin, kun MBSR Mindfulness peruskurssin alku. Voisiko olla niin että pysähtymällä itsensä ääreen tavoittaa myös jotain sisällä olevaa? Vertaileva mieli usein estää meitä toteuttamasta itseämme, sitä mitä todella todella on luovuutemme ydin.

Kirjoittaminen tuo minulle suunnattomasti iloa ja asetan itseni täydelliseen keskittymisen tilaan prosessissa. Kirjoitusten julkaiseminen on edelleen vaikeaa. Mitä muut ajattelevat? Kirjoitusprosessin ilo, keveys ja helppous rohkaiseen ja auttaa uskaltamisessa.

Jos haluat, voit lukea lisää kirjoituksiani instagram: samastavalosta


Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *